Tänä vuonna Keskosperheiden yhdistys Kevyt valitsi keskosvaikuttajaksi neonatologian dosentti Timo Saarelan. Saarela kehitti työuransa aikana erityisesti keskosten tehohoitoa.
Maailman keskoslasten päivää vietetään vuosittain marraskuun 17. päivä. Kevyt haluaa keskosvaikuttajan tunnustuspalkinnon saajan valinnallaan huomioida ajankohtaisia ja ansioituneita henkilöitä keskosten hoitoon, tutkimukseen tai keskosperheiden tukemiseen ja aseman parantamiseen liittyvissä asioissa. Ensimmäisen kerran vuoden keskosvaikuttaja valittiin vuonna 2010.
Timo Saarela teki vaikuttavan uran keskosten tehohoidon parissa ja toimi vuosina 2001-2024 Oulun yliopistollisen sairaalan OYS:n vastasyntyneiden tehon ylilääkärinä. Hän valmistui vuonna 1991 lastenlääkäriksi ja 1996 neonatologiksi. Saarela kehitti aktiivisesti keskosten hoitotyötä työuransa aikana lääketieteen kehittymisen myötä yhdessä hoitajien sekä lääkärien että muiden ammattikuntien kanssa, jotka työskentelivät keskosten parissa. Oulussa keskosten hoidossa ollaan kivuttu kärkijoukkoihin paitsi valtakunnallisesti, mutta myös maailmanlaajuisesti. Oulussa on satsattu erityisesti hengityskonehoidon hellävaraiseen toteutukseen ja sen ansiosta kroonisen keuhkosairauden taakka pienillä keskosilla on keventynyt.
“Olen kiitollinen saamastani kunnianosoituksesta. Erityisesti kunnian ansaitsevat yksikkömme keskoshoitajat, jotka tekevät työtä pienten hyväksi 24/7. Se on työtä, joka ei näy, mutta sen tulokset näkyvät”, toteaa Saarela nöyrän kiitollisena keskosvaikuttaja-tittelistään.
Keskospäivän valaistustempauksessa maamerkit säihkyvät violetin eri sävyissä
Maailman keskoslasten päivän valaistustempauksen tarkoituksena on lisätä tietoutta keskosuudesta ja kiinnittää huomiota siihen, että maailmassa jopa joka kymmenes lapsi syntyy keskosena. Päivän väri, violetti, viestii toivoa, herkkyyttä ja ainutlaatuisuutta. Tänä vuonna Suomessa tempaukseen osallistuvat mm. Lappia-talo Rovaniemellä, Oulun yliopistollinen sairaala, Näsinneula, Turun Kirjastosilta, Helsingin kaupunginteatteri ja Oulun kaupunginteatteri ja Levi-keskuksen South Point lastenalue. Suomessa tapahtumia voi seurata Kevyen Instagram-tilillä ja hashtagilla #keskoslastenpäivä
Lisätietoja antavat:
Keskosperheiden yhdistys Kevyt (MLL:n Meilahden yhdistys ry) puheenjohtaja Tiina Mäkivuoti, puh. 050 4415901, pj@kevyt.net, www.kevyt.net
Keskosperheiden yhdistys Kevyt:
Keskosperheiden yhdistys Kevyt on keskosperheiden oma verkosto. Kevyen yksi päätehtävistä on edistää keskosperheiden hyvinvointia ja yhdenvertaisuutta. Yhdistys tarjoaa vanhemmille vertaistukea etänä, perheiden yhteisissä tapahtumissa, vanhemmille järjestetyissä keskustelu- ja teemailloissa sekä erilaisten tukimateriaalien avulla.