Kun vauva syntyy odotettua aikaisemmin, matka on kirjaimellisesti pitkä lapsille ja heidän vanhemmilleen. Kevyen hallitus pilotoi hyväntekeväisyyskävelyn, jonka tavoitteena on kiinnittää huomiota ennenaikaiseen syntymään, korostaa Suomen neonatologian huipputasoa ja tukea vanhempia, jotka viettävät parhaillaan aikaa lastensa kanssa vastasyntyneiden osastolla kertoen heille, etteivät he ole yksin.
Tällä tempauksella haluamme kiinnittää huomiota keskosiin sekä heidän perheisiinsä ja juhlistaa kaikkien asianosaisten sinnikkyyttä, voimaa ja päättäväisyyttä samalla keräten varoja Kevyen toiminnan tukemiseksi vuodelle 2025. Pidetään yhtä lauantaina 16.11.2024!
Tapahtuma järjestetään Kevyen voimin Jyväskylässä kello 16 alkaen ja voit liikkua siellä haluamasi matkan verran. Etkö pääse osallistumaan paikan päällä? Ei se mitään, sillä voit liikkua keskosten puolesta 16.11.2024 missä tahansa ja milloin tahansa. Valitset vain reitin ja sen pituuden, voit tehdä sen vaikka Inarissa tai Australiassa. Jos osallistut tapahtumaan etänä, niin voit itse käyttää omaa starttinumeroasi tai me Kevyessä huolehdimme vapaaehtoisen kävelijän kulkemaan reitin kanssamme Jyväskylässä.
Voit lahjoittaa minkä tahansa summan osana osallistumismaksua, vähimmäismäärä on 5 €. Tapahtuman tavoitteena on kokoontua yhteen ja liikkua tietäen, että autat jotakuta apua tarvitsevaa. Tai vain nauttia mukavasta kävelystä perheen, ystävien tai kollegoiden kanssa. Voit ottaa lapset mukaan ja näyttää heille, että avun tarpeessa olevien auttaminen on tärkeää ja tuntuu hyvältä. Halutessasi voit pukea päällesi jotakin violettia viestimään toivoa, herkkyyttä ja ainutlaatuisuutta.
Tapahtumassa mukana:
Tapahtuma järjestetään taas 2025 marraskuussa, mutta missä ja miten? Seuraa viestintäämme ja osallistu!