Ennätysmäärä valaistuskohteita Maailman keskoslasten päivän valaistustempauksessa

posted in: Uutiset | 0

17.11.2021 Maailman keskoslasten päivän iltana näkyviä kohteita ja rakennuksia valaistaan violetilla valolla ympäri maailmaa. Valaistustempaus toteutetaan jo seitsemättä kertaa Suomessa. Aiempiin vuosiin verrattuna valaistustempauksessa on tänä vuonna mukana ennätysmäärä osallistujia: 16 valaistuskohdetta eri puolilla Suomea. Osallistujat ovat lähteneet innolla mukaan tempaukseen.

Maailman keskoslasten päivää vietetään jo 13. kertaa. Maailmanlaajuisen valaistustempauksen tarkoituksena on lisätä tietoutta keskosuudesta sekä kiinnittää huomiota siihen, että jopa joka kymmenes lapsi maailmassa syntyy ennenaikaisesti. Suomessa tämä tarkoittaa noin 3400 keskoslasta vuosittain.  

Valaistustempauskohteiden kontaktoinnissa on ollut mukana joukko Kevyen vapaaehtoisia sekä Tampereen Lastenklinikan Tuki ry Tampereen valaistusten osalta.

”Useat näkyvät rakennukset Tampereella ovat jo aikaisemminkin olleet mukana keskoslasten päivän valaistuskampanjassa. Teema on tuntunut tärkeältä, ja niinpä mukaan houkuttelu on sujunut hyvin.”

Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n toiminnanjohtaja Susanna Lohiniemi.

Vuonna 2021 valaistustempauksessa ovat mukana ainakin seuraavat tahot: 

Kolmisointu-teos, Rantapuisto, Järvenpää (Järvenpään kaupunki)
Meilahden sairaala-alue, Helsinki, (HUS)
Helsingin kaupunginteatteri, Helsinki
Fööni, Kauppakeskus REDI, Helsinki
Näsinneula, Särkänniemen huvipuistoalue, Tampere (Tampereen kaupunki)
F-rakennus, Tampere (TAYS)
Tampere-talo, Tampere
Päärakennus, Tampereen Yliopisto, Tampere
Kauppakeskus Ratina, Tampere
Puukonttori, Nuutajärven Lasikylä, Nuutajärvi Lux -kollektiivi, Urjala
Oulun kaupungin pääkirjasto, Oulu, (Oulun kaupunki)
OYS:n uudisrakennuksen työmaa, Oulu, (OYS2030-uudistamisohjelma)
Lahden radiomastot, Lahti Energia, Lahti
Kirjastosilta, Turku, (Turun kaupunki)
Mikkelin kaupungintalo, Mikkeli
Sairaala Nova, Jyväskylä

Neuvottelut ovat vielä kesken muutamien osallistujien kanssa, mutta ne varmistuvat keskoslasten päivään mennessä. Tiedotamme niistä sosiaalisen median kanavissamme.

Tänä vuonna Kevyt on tehnyt yhteistyötä muiden Pohjoismaiden keskosperheiden yhdistysten kanssa ja valaistustempausprojektin taustatukena on ollut kattojärjestö EFCNI:n yhteistyökumppani GE Healthcare. GE Healthcare on toteuttanut valaistuskampanjavideon ja keskoslasten päivän internet-sivun, johon lisätään valaistuskuvia kaikkialta Pohjoismaista. Internet-sivun lisäksi Kevyt jakaa sosiaalisen median kanavissaan kuvia valaistuskohteista tunnisteilla: #worldprematurityday #wpd2021 #keskosperheet #keskoslastenpäivä

Voit katsoa videon täältä: https://www.youtube.com/watch?v=in9UdVscgao

Linkki Maailman keskoslasten päivän internet-sivulle: https://landing1.gehealthcare.com/Prematurity-Awareness-Nordics-2021.html