Kuopuksemme syntyi huhtikuussa 2018 kiireellisellä sektiolla rv 29+1. Ennen tuota olin ehtinyt olla kaksi viikkoa osastolla vuodelevossa. Olin osastolle jouduttuani saanut lehtisiä ja vihkosia keskosuudesta, heidän hoidostaan sekä myös keskosen imetystaipaleesta. Olin toivonut voivani imettää kuopusta esikoisen tavoin ainakin puolivuotiaaksi. Nyt elämä oli kuitenkin kääntynyt ylösalaisin ja imetys tuntui toissijaiselta, kunhan tästä edes selvittäisiin.
Olen kuitenkin luonteeltani periksiantamaton, joten sillä ajatuksella lähdettiin, että yrittää pitää ainakin. Ensimmäisenä iltana, muutamia tunteja sektion jälkeen yritin saada maidontuotantoa käyntiin kätilön avustamana käsin lypsäen. Saimme kuin saimmekin talteen 0,5ml joka lähetettiin vauvalle vastasyntyneiden teholle. Parin päivän kuluttua sain huoneeseeni sähkökäyttöisen rintapumpun, jonka avulla maidontuotanto käynnistyikin pikkuhiljaa ja viidentenä päivänä sektiosta sain ensimmäisen kerran pumpattua pullollisen (60ml) maitoa kerralla. Saavutus tuntui suurelta, sillä tilanne oli hyvin stressaava enkä ollut esikoisen imetysaikana herunut pumpulle juuri ollenkaan.
Kotiuduttuani viidentenä päivänä sektiosta ystäväni kantoi minulle kotiin sairaalasta lainaksi saamani rintapumpun. Olin saanut ohjeeksi pumpata maitoa 5-8 kertaa vuorokaudessa, joka tuntui todella paljolta. Aikaa pumppaamiseen ja sen oheistoimintoihin kului valtavasti, onneksi pian ymmärsin että voisin pumpata maitoa myös vauvan luona ollessani. Tällöin pumppaamiseen käytetty aika ei olisi pois vauvan kanssa vietetystä ajasta ja oman pienen vauvan läsnäolo auttoi myös hurjasti maidon herumisessa.
Vauvan ollessa reilun 3vkon ikäinen hän alkoi osoittamaan valmiusviestejä kengurussa ollessaan. Ihanasti pieni pää hakeutui useita kertoja oikean rintani päälle. Mainittuani asiasta hoitajalle ja lääkärille, he olivat yllättyneitä siitä että hän noin pienillä viikoilla jo osoitti merkkejä kiinnostuksesta imetystä kohtaan. Muutamaa päivää myöhemmin saimme luvan kengurun aikana kokeilla, jos hän pystyisi jo ottamaan rinnasta otteen. Ja hän pystyi! Todella pienin askelin aloimme harjoittelemaan yhdessä imetystä hänen vointinsa mukaan, yleensä kerran päivässä. Hetket olivat todella lyhyitä eikä hän oikeastaan jaksanut vielä kuitenkaan syödä rinnalta. Välissä oli myös päivienkin mittaisia jaksoja, kun hän ei vointinsa vuoksi päässyt rinnalle ollenkaan.
Rv 35-36 imetystä päästiin harjoittelemaan vauvan voinnin mukaan muutamiakin kertoja päivässä ja hän sai jo syötyä osan maidoistaan rinnalta. Tämän vuoksi oli tehtävä ns. syöttöpunnituksia, jotta tiedettiin paljonko hän oli syönyt ja paljonko hänen tulisi vielä saada maitoa imetyksen lisäksi. Lisämaito oli pumpattua maitoa joka annettiin joko pullosta tai nenämahaletkun kautta vauvan voinnin ja jaksamisen mukaan. Paria viikkoa myöhemmin hän onnistui vapauttamaan itsensä nenämahaletkusta ja päätettiin kokeilla, josko hän pärjäisi ilman sitä.
Nenämahaletkua ei tuon tapahtuman jälkeen enää laitettu ja kotiuduttuaan päivää ennen laskettua aikaa, vauva oli kasvun tueksi määrättyjä ravintolisiä lukuun ottamatta pelkällä imetyksellä. Ravintolisät sekoitimme kotona pieneen tilkkaan maitoa ja annoimme ne tuttipullosta. Pullo oli hänelle tuttu sairaalasta, sillä hoitajat olivat syöttäneet häntä mm. öisin, kun en ollut paikalla.
Vauvan kotiutumiseen saakka jatkoin maidon pumppaamista useita kertoja vuorokaudessa, sillä vanhemmilla ei tuolloin ollut mahdollisuutta yöpyä vastasyntyneiden teholla. Lisäksi kotona oli 3,5v esikoinen, joka tarvitsi myös äidin läsnäoloa.
Matka keskosen imetykseen ei ollut helppo, mutta sinnikkäällä työllä sekä ripauksella onnea se onnistui. Pumppaaminen yksinäisinä öinä kotona vauvan ollessa osastolla vaati päättäväisyyttä. Tiesin jo etukäteen että imetyksen onnistuminen ei ole koskaan itsestään selvää, joten olen hyvin kiitollinen että saimme kokemuksestamme positiivisen.